ADAPTEO
Nopeutta ja joustavuutta Treasury-toimintoihin
Adapteo on johtava pohjoiseurooppalainen mukautettavia rakennuksia valmistava suomalainen pörssiyhtiö, joka syntyi Cramon jakautumisen myötä kesällä 2019. Adapteo rakentaa, vuokraa ja myy rakennuksia sekä väliaikaisiin että pysyviin tarpeisiin esimerkiksi kouluiksi, päiväkodeiksi, toimistoiksi, vanhustenhoitoon ja tapahtumiin. Kaikki rakennukset perustuvat modulaariseen ja kestävään rakennuskonseptiin, sekä niitä voidaan mukauttaa käyttäjän tarpeiden mukaan. Suurin osa Adapteon asiakkaista toimii julkisella sektorilla. Adapteo on listattu Tukholman pörssiin, missä kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkoi 1. heinäkuuta 2019. Adapteon vuoden 2019 liikevaihto oli 216 miljoonaa euroa.
Adapteo syntyi osittaisjakautumisen seurauksena Cramosta. Treasury ja Risk Management yksikön johtaja Jesse Räisänen kertoo, että Treasury -yksikön rakennus starttasi keväällä 2019. Tavoitteena oli, että Adapteo irtautuisi Cramosta heinäkuun alussa. Moni Treasury -yksikön asioista tuli Cramon perintönä. ”Alussa ei ollut edes yritystä, jolle treasury-järjestelmää haettiin. Tämä mahdollisti uudelleenrakentamisen, mutta toki monet toimintatavat ja mallit tulivat vanhasta yhtiöstä.
Treasury-ohjelmiston valinta tapahtui kilpailutuksella, missä mukana oli neljä palveluntarjoajaa. Osa kontakteista tuli referenssien kautta, osaan Adapteo oli itse yhteydessä. ZenTreasury eteni kilpailutuksessa kahden parhaan joukkoon. Tärkeimmät syyt lopulliseen valintaan olivat Jesse Räisäsen mukaan järjestelmän joustavuus, helppokäyttöisyys ja implementoinnin nopeus. ”Meillä oli kunnianhimoinen aikataulu, ja kaikki piti saada pystyyn muutamassa kuukaudessa. ZenTreasuryn järjestelmän avulla vältyimme host-to-host connectionin rakentamiselta, joka vie tunnetusti aikaa. Lisäksi uuden ERP järjestelmän implementointi oli konsernissa vielä jakautumisvaiheessa kesken, joten helppokäyttöisen sekä nopeasti implementoitavan treasury-ohjelmiston löytäminen oli bonus.”
Projektin aloitus, implementointi ja kommunikaatio onnistuivat erinomaisesti. Hyvin tehty pohjatyö varmisti, että järjestelmän käyttöönotto oli helppoa ja nopeaa. Adapteon tehtäväksi jäi opetella käyttämään ohjelmistoa käytännössä, kuten esimerkiksi sopimusten syöttäminen järjestelmään.
Järjestelmä tukee kehitystyötä
Järjestelmän käyttöönotto on antanut mahdollisuuden kehittää yrityksen treasury-toimintaa nyt ja luonut hyvät pohjat tulevaisuuden kehittämiseen. Jesse Räisänen sanoo, että tietojen olemassaolo samassa paikassa tuo ajansäästöä ja turvallisuuden tunnetta. Ongelmia ei ole ollut ja meidän tarpeemme ovat olleet toistaiseksi helposti hoidettavissa ”Nyt noin vuoden jälkeen olemme siinä tilanteessa, että voimme ottaa seuraavan askeleen järjestelmän kehittämisessä. Kaiken kaikkiaan olemme tyytyväisiä, että ZenTreasury on pystynyt tuottamaan meille sen palvelun, jota etsimme.”
Pilvipalvelu mahdollistaa etätyön
Adapteo lähti kehittämään toimintaansa ilman vanhan yrityksen rakenteita tai paineita. Kehitystyössä pystyttiin etenemään nopeasti ja yksinkertaisesti välttäen turhaa byrokratiaa. Yhteydenpito ZenTreasuryn kanssa on ollut helppoa. ”Otimme riskin ottamalla pienen yhtiön palveluntarjoajaksi. Toistaiseksi tarpeisiimme on vastattu todella hyvin. ZenTreasurystä huomaa, että heillä on halu kehittää asiakassuhdetta. Vastaukset tulevat nopeasti, ja yhteydenpitoon on matala kynnys. On tullut myös huomattua, että pilvipalvelu toimii niin kuin sen on tarkoitus, ja hommat pystytään hoitamaan etänä”, kuvailee Räisänen. Etätyön mahdollisuus tuo erityisesti tänä aikana tarvittavaa.
Photo by Laura Karppanen